Uuteen taloon muuttaessa yksi keskeisimpiä ostoksia on olohuoneen sohva. Sohva on vieraiden nähtävillä ja se on yleensä se paikka, mihin vieraat istuvat. Puhumattakaan omasta perheestä, johon sohva kutsuu iltaisin kokoontumaan.
Lapsiperheissä sohva on se, jonka parhaasta paikasta taistellaan, jos kotona vietetään elokuvailtaa yhdessä. Sohva voi toimia myös vanhempien torkkupaikkana ja pienten lasten temmellyskenttänä.
Sohvan koko on tärkeä
Sohvat ovat siis tärkeitä kaikin puolin, niin näyttävyydeltään kuin kestävyydeltäänkin. Kannattaa siis miettiä perheen kokoa ajatellen, jotta ostaako ison sohvan joka maksaa toki joskus reippaasti enemmän kuin kahden istuttava sohva. Jos sohva jää pieneksi, joutuu joka tapauksessa hankkimaan lisää kalusteita kuten nojatuoleja tai säkkituoleja. Säkkituolit eivät ole ikuisia, vaan jossain vaiheessa niihin tulleita reikiä on vaikea tukkia tyylikkäästi ja tehokkaasti. Nojatuoleihin mahtuu puolestaan vain yksi ihminen kerrallaan, joten nekään eivät ratkaise aina ongelmaa.
Toisen sohvan ostaminen jälkikäteen voi olla haastavaa, sillä ei ole varmaa, löytyykö samaa mallia enää kaupoista, sillä sohvien mallit muuttuvat usein. Jos taas ostaa erilaisen sohvan edellisen viereen, ei se näytä kovin järkevältä vaan enemmänkin irralliselta.
Kun hankkii kerralla ison sohvan, ei sitä yleensä tarvitse vaihtaa muutamiin vuosiin, jos vain se on kestävästi rakennettu. Ja vaikka lapset lentäisivätkin kotoa pois jossain vaiheessa, ei sohvissa yleensä ylimääräinen tila haittaa lainkaan.
Verhoiluun käytettävä materiaali
Sohvien verhoiluun käytetty materiaali on usein makuasia, mutta se on myös käytännöllisyyteen liittyvä seikka. Nahkasohvat eivät välttämättä ole niitä miellyttävimpiä intiaanikesien aikana, jolloin ne liimautuvat selkään ja jalan ihoon kiinni ikävästi. Ne voivat kuitenkin olla kestäviä vuodesta toiseen, ellei sitten lapset intoudu leikkimään terävillä esineillä sohvan päällä. Ja jos intoutuvat, kannattaa vanhempien katsoa peiliin joka tapauksessa itseään.
Kankaasta tehty verhoilu on yleensä se helpoin ratkaisu, mutta riippuen kankaan laadusta, se rupeaa jossain vaiheessa kulumaan ja joskus jopa rispautumaan reunoista. Kissat saattavat myös teroittaa kynsiään mieluuusti kangasverhoiltuun sohvaan.
Pienessä tilassa kannattaa miettiä vuodesohvia, jotka helpottavat hetkeksi tilan tarvetta. Varsinkin vieraat voi helposti laittaa nukkumaan olohuoneen vuodesohvalla.