Tänä päivänä netti on täynnä virtuaalisia pelisaleja. Nettikasinoiden suosion räjähdysmäinen lisääntyminen viimeisen 10 vuoden aikana ei ole voinut jäädä netin käyttäjiltä huomaamatta, vaikka itse ei kasinolla pelaisikaan. Ulkomaisia nettikasinoita, jotka tarjoavat suomenkielisiä kasinosivustoja on jo reilusti yli sata. Aloittelevan kasinopelurin haasteena usein on löytää lukuisten kasinoiden joukosta itselle parhaiten soveltuvat pelipaikat. Kuitenkin oikean kasinon valinta on tärkeä asia. Hyvien pelipaikkojen löytäminen ei ole rakettitiedettä, mutta muutamia tärkeitä asioita kannattaa huomioida.
Sinun ei kuitenkaan itse tarvitse nähdä vaivaa asioiden selvittämiseksi, koska me olemme tehneet sen puolestasi. Tässä artikkelissa kerromme sinulle mitä sinun kannattaa huomioida, kun valitset sopivaa nettikasinoa vuonna 2022. Pikakasinot – Pelivalikoima esimerkiksi on lisääntynyt huomattavasti ja erityisesti uusia videokolikkopelejä on ilmestynyt ja ilmestyy pitkin vuotta tasaiseen tahtiin. Lisäksi kasinot ovat julkaisseet entistä houkuttelevampia bonuksia.
Tutustu kasinoon ennen pelaamisen aloittamista
Kun menet mille tahansa nettikasinosivustolle, niin silmiesi eteen tulee houkuttelevalta vaikuttavia tarjouksia. Nettikasinot yleensä etusivullaan kertovat bonuksista, tarjouksista ja erilaisista kampanjoista. Ainakin ensitalletusbonus, eli tervetuliaisbonus on yleensä heti nähtävilläsi. Bonukset eivät kuitenkaan ole todellisuudessa aina niin houkuttelevia kuin ensisilmäyksellä voisi olettaa. Ensitalletusbonus 100 % 300 euroon asti kuulostaa todella hyvältä. Kuitenkin kun perehdyt bonukseen tarkemmin, niin löydät maininnan kierrätysehdosta, ennen kuin bonusrahalla saadut voitot voi lunastaa. Sivuston pelivalikoimaan voi usein tutustua ennen kirjautumista. Selaile valikoimaa ja katso onko siellä sinua kiinnostavia pelejä. Lisäksi kannattaa tarkastaa, että miten sivut toimivat puhelimella ja tietokoneella erikseen. Monesti sivut ovat tänä päivänä hyvin mobiilioptimoituja, mutta tökkimistä saattaa tapahtua tietokoneella. Aikaisemmin tilanne oli päinvastainen.
Lue arvosteluja
Lähes jokaisesta nettikasinoista on olemassa arvosteluja kasinoaiheisilla sivustoilla. Arvosteluista voit lukea eri arvostelijoiden mielipiteitä kasinoista ja tietoa kasinosta, sen pelivalikoimasta, bonuksista ja niin edelleen. Arvosteluissa yleensä tuodaan esille myös kriittisiä asioita arvosteltavista kasinoista. Arvosteluja kirjoittavat usein kasinopelaamisesta paljon tietävät ihmiset, eli saat niistä avulla arvokasta tietoa valintasi pohjaksi.
Tutustu useisiin kasinoihin
Ennen pelaamisen aloittamista kannattaa kaikessa rauhassa selailla kasinoita läpi, vierailla niiden sivuilla ja vaikka rekisteröityä useammilla sivustoille. Hyvin pian tulet huomaamaan, että monet nettikasinosivustot ovat hyvin samanlaisia. Usein saman operaattorin kasinot ovat lähes identtisiä keskenään. Eroja on kuitenkin esimerkiksi pelivalikoiman ja bonuksien kierrätysehtojen välillä. Lisäksi maksutavoissa on eroja. Useat kasinot tarjoavat maksuvaihtoehtoja laajasti, verkkopankkimaksuista kryptovaluuttoihin. Pyöriminen kasinosivustoilla auttaa sinua myös huomaamaan kuinka hyvin itse sivustot toimivat, miten pelit latautuvat ja niin edelleen. Erittäin hyvä keino on testata pelejä ilmaiseksi. Kasinot tarjoavat monen kolikkopelin kohdalla mahdollisuutta testata sen demoversiota, eli pelaamista niin sanotusti leikkirahalla.
Tarkista kasinon pelilisenssi ja sivuston tietoturva
Luonnollisesti luotettavuus nousee yhdeksi tärkeimmistä kriteereistä, kun puhutaan rahapelaamisesta. Haluat, että voittosi maksetaan asianmukaisesti ja että sivusto ei ole hakkereiden ykköskohde heikon tietoturvan ansiosta. Pelilisenssin tiedot löytyvät yleensä kasinosivuston alereunasta. Siellä on mainittu lisenssin myöntämä taho, joka on joko suoraan viranomaistaho tai viranomaisen valtuuttama toimija.
Suomalaisille pelaajille yleisimmät pelilisenssit ovat Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden peliviranomaisten myöntämiä. Suomalaisille pelaajille tunnetuimpia lisenssin myöntäneitä tahoja ovat Malta, Viro, Iso-Britannia, ja Euroopan ulkopuolisista maista Curacao. Sivuston tietoturva on nopea ja helppo tarkistaa. Tiedät vahvan suojauksen olevan päällä, kun selaimen osoiterivi alkaa https-tunnuksella ja osoiterivin oikeassa reunassa on lukkosymboli.
Tutki bonuksia ja niiden ehtoja
Nettikasinoiden bonukset voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan. Ensimmäiset bonukset, joita sinulla on mahdollisuus lunastaa, tarjoillaan ensitalletuksen yhteydessä. Tämän jälkeen sinulla on mahdollisuus saada myös muita bonuksia. Tervetuliaisbonuksena on usein jokin prosenttiosuus talletuksesi päälle bonusrahaa. Esimerkiksi 100 % 200 euroon asti ja lisäksi saat usein ilmaiskierroksia.
Ilmaiskierroksia tarjotaan tiettyyn kolikkopeliin. Ilmaiskierroksien määrä vaihtelee muutamasta kymmenestä pariin sataan. Pelaamisen aloitettua olet oikeutettu lunastamaan muita bonuksia, kuten viikoittaisia talletusbonuksia, ilmaiskierroksia ja käteispalautuksia. Bonuksien kohdalla on hyvä muistaa, että niissä voi olla suuria eroja kierrätysehtojen suhteen. Lisäksi tänä päivänä yleensä joutuu kierrättämään bonusrahan lisäksi myös talletussumman. Kierrätysvaatimukset ovat yleensä pienimmillään 20-kertaisia ja suuremmillaan 50-kertaisia. Pitempään pelanneille tarjotaan myös kierrätysvapaita bonuksia. Bonukset voivat olla kiva lisä pelaamisessa, mutta niiden varaan ei kannata pelaamista suunnitella. Kannattaa muistaa, että kasinolle ne ovat vain tapa saada sinut pelaamaan.
Hallitse pelikassaasi – hallitse pelaamistasi
Nettikasinomaailmassa voi joskus käydä niin, että mopo karkaa ja tulee pelattua yli budjetin. Näin on varmasti käynyt joskus kaikille pelaajille. Kuitenkin yli pelikassan sallimien varojen ei kannata pelata Se on tie, joka lähes varmuudella tulee päättymään huonosti. Pelikassan hallinta lähtee siitä, että pidät erillään elämiseen tarvittavat käyttörahat ja pelaamiseen varaamasi rahat. Toki suuret voitot on kiva käyttää johonkin muuhun kuin niiden uudelleen pelaamiseen, eli pelikassasta voit kyllä rahaa siirtää pois. Sen sijaan pelikassan jatkuva täydentäminen voi olla merkki hallitsemattomasta pelaamisesta. Kaikista tärkein neuvo kasinopelaamisessa on se, että älä mieti paljon voit voittaa, vaan paljon sinulla on varaa hävitä. Tämän laskeminen kannattaa mitoittaa niin, että voit miettiä paljon voit hävitä ilman, että se vaikuttaa negatiivisesti elämääsi. Suurin osa nettikasinoilla pelaavista pystyy hallitsemaan pelaamista ja pitämään sen budjetissa. Kuitenkin joskus huomaamatta voi alkaa lipsumaan. Silloin monet yrittävät paikata tappioita pelaamalla lisää ja korkeammilla panoksilla. Niin ei kannata missään nimessä tehdä.