Kun uuteen kotiin muutetaan, on hyvin yleistä että kaikessa kiireessä unohdetaan hankkia eräät kodin tärkeimmistä esineistä. Ne ovat paitsi sisustuksellisesti tärkeitä niin ulkoisesti kuin niiden huoneisiin luomalla tunnelmalla, mutta myös käytännössä elintärkeitä. Kyseessä ovat tietenkin valaisimet.
Ilman valaisimia ei asunnossa näe, jos ulkona on pimeää. Me Suomessa tiedämme mitä pimeys on, sillä talviaikana pimeyttä on reippaasti enemmän kuin valoisaa. Valaisimet voivat tuoda oikein valitulla valolla rauhoittavaa tunnelmaa tai sitten vaikkapa työhuoneeseen tarvittavan valon etätöitä varten. Valaisimissa on ulkoisestikin suunnattomasti eroja ja kauneimmat niistä ovat ulkoisesti maukkaita sisustuselementtejä.
Pöytävalaisimet pöydälle
Pöytävalaisimet ovat tärkeitä vaikkapa työpöydälle, sohvapöydälle, sopivan korkuisen lipaston päälle tai yöpöydälle. Lasten ja nuorten läksyjen teko on huomattavasti mukavampaa, kun huoneen pöydällä on miellyttävän ja tarpeeksi kirkkaan valon tuova pöytävalaisin. Valoa tarvitaan läksyjen lukemiseen kirjoista, mutta se on myös tärkeä silloin kun tietokoneella tehdään koulutöitä. Se on tärkeä myös silloin jos tietokoneella tehdään jotain muuta mukavampaa, kuten pelataan hauskoja pelejä.
Sopiva valaistus ei rasita silmiä, joka on tämän hetken suurimpia haittoja. Ruutuaika-käsite on vanhentunut, sillä ruutuja on joka puolella eikä niiltä voi välttyä. Siksi onkin tärkeää huolehtia siitä, että ruudun ääressä olevat lapset ja nuoret ovat silmille terveessä valossa.
Riippuvalaisimet kattoon
Riippuvalaisimet ovat nimensä mukaisesti katosta riippuvia valaisimia. Riippuvalaisimia on markkinoilla hyvin monen muotoisia. Niistä löytää varmasti jokaiselle jotakin. Toiset tykkäävät ufojen näköisistä valaisimista, toiset pyöreistä palloista ja toiset vaikkapa hulppean näköisistä, kristallikruunuja muistuttavista valaistusratkaisuista.
Myös riippuvalaisimissa on tärkeää, että niiden valo on sopivassa suhteessa huoneen kokoon nähden. Myös valaisimen etäisyys lattiaan kannattaa ottaa huomioon, sillä korkeissa huoneissa valon voimakkuutta voidaan tarvita huomattavasti enemmän kuin matalammissa huoneissa. Riippuvalaisimen tulisi tarjota valoa riittävästi päivittäiseen elämään. Miesten mancave-ratkaisuissa tai vaikkapa elokuvahuoneissa valaistus voi olla hiukan tunnelmallisempi ja hämärämpi.
Muut valaisimet
Pöytävalaisimien ja riippuvalaisimien lisäksi markkinoilla on myös paljon muita ratkaisuja, kuten seinävalaisimet.
Erilaisia valoratkaisuja kannattaa kokeilla rohkeasti, kunhan muistaa että valon määrä on tärkeä ja olennainen osa.